Äiti älä tottele
(kaiken maailman kasvatusoppaita)

Tämä kirja on kirjoitettu kahdesta näkökulmasta: asiantuntijan ja ihan vaan ihmisen.

Asiantuntemusta lastenkasvattamisesta minulla on erikoislääkärin tutkinnon ja perheterapeutin koulutuksen verran. Ihmisenä olen ollut pidempään, monipuolisemmin, mutta en koskaan niin vereslihaisesti kuin lastemme tultua perheeseemme.

Lapsen kasvatuksen suurin vaikeus on siinä, että lapsi on ihminen. Ja että vanhempikin on. Inhimillinen ihminen, joka ei aina jaksa, halua, uskalla, tahdo. Ihminen, joka ei tottele. Ei suostu kasvatettavaksi, vaan vaatii oikeutusta omalle olemassa olon tavalleen.

Niin monet lapsen psyykkiseen kehitykseen liittyvät teoriat olisivat oikein käyttökelpoisia, jos vanhempi ei olisi tässä arkisessa maailmassa lapsienne elävä ihminen. Jos meillä ei olisi murheitamme, muistojamme, muitakin ihmissuhteitamme.

Suurin osa vanhempien kysymyksistä lastenpsykiatrille ovat muotoa ”miten saan lapseni tekemään kuten minä tahdon”. On kyse sitten uhmakohtauksia saavan lapsen rauhoittumisesta tai koululaisen läksyjen vastustamisesta. Usein kysytään konkreettisia neuvoja, vinkkejä, työkaluja.

Konstit ovat monet, mutta usein ne sivuuttavat lapsen ”tottelemattomuuden” todellisen ytimen: halun olla olemassa omillakin ehdoillaan. Ihmisen oikeuden tuntea kaikki tunteensa. Lapsen halun neuvotella hänen ja aikuisen välisen suhteen säännöistä.

Valtaosa ”kasvatuskysymyksistä” jotka kriisiyttävät vanhemman ja lapsen suhteen ratkeaisi, jos vanhempi toimenpiteiden ja ratkaisujen sijaan pysähtyisi kuuntelemaan lapsen näkökulmaa ja kyseenalaistamaan omaa näkemystään.  

Jos lapset ottaisivat yhteyttä lastenpsykiatriin he ehkä kysyisivät: Miten saan äidin ymmärtämään, että suutuin hänelle ihan tosissani? Miksei isä vaan voi käsittää, etten ihan oikeasti pidä läksyjen tekoa niin tärkeänä? Mitä vinkkejä voisit antaa, että saisin vanhemmat tajuamaan, että haluan heille hyvää?

Kenen vuoro on totella tällä kertaa?