Miksi vanhemmuus muuttaa niin paljon parisuhdetta?  

Työssäni paripsykoterapeuttina tapaan eri tavoin ihmissuhteissaan kriisissä olevia lapsiperheitä.

Tuttu parisuhteen tarina kuuluu: ”Meillä meni hyvin, mutta lapsen syntymän myötä suhde on muuttunut. Vaikka lapsi on rakas, toivottu ja kertakaikkisen upea tyyppi, on hänen hoitamisensa ja kasvattamisensa yllättänyt meidät. Mistä kaikesta joutuukaan sopimaan, luopumaan, luovimaan ja joustamaan! Miten voimakkaita tunteita lapsi herättääkään! Ja miten erilaiseksi kumppani onkaan muuttunut!”

Toisaalta näen lastenpsykiatrin työssäni paljon lapsia, joiden kehitys huolestuttaa vanhempia. Lapsi on ehkä tottelematon, pelokas tai huonosti nukkuva. Sisarussuhteet ovat hankalat tai lapsi on kaverisuhteissaan pulassa. Ensi näkemältä kovin erilliseltä vaikuttavat parisuhde ja lapsen oireet ovat usein tiukasti toisiinsa kietoutuneet.

Hyväkin parisuhde horjuu kun lapsella on hätä – ja päinvastoin!

Lapsen vaikeudet aiheuttavat vanhemmalle yleensä stressiä, unettomuutta, huolta ja hätää. Monesti vanhemmat ovat erimielisiä siitä, mikä lapsen oireet aiheuttaa ja miten niihin pitäisi suhtautua. Hyväkään parisuhde ei jaksa loputtomasti kantaa käsittelemättömiä ristiriitoja.

Toisaalta: parisuhteen kriisit vaikuttavat myös lapsiin. Se ei välttämättä ole huono asia. Juuri huoli lapsesta on usein vanhemmille tärkein motivaattori myös parisuhteen tilanteen tarkistamiseksi. Pariterapiaan hakeutumisen syynä on usein jatkuva riitely, kommunikointivaikeudet, seksin väheneminen, kasvatuserimielisyydet, uskottomuus tai töihin uppoutuminen. Aikuisia huolestuttaa usein oma jaksaminen, lapsille huutaminen tai puolison vointi.

Alkuun pääsee, kun syyttelyn ja syyllisten etsimisen sijaan lähtee herättelemään parintajuaan.

Parintaju

Parintaju – oma sanani, mutta monien teorioiden summa – kuvaa käsitystämme ja kokemustamme parisuhteesta. Millainen on juuri sinun mielestäsi ”oikeanlainen” parisuhde– mikä erottaa sen muista ihmissuhteista? Entä miten koet parisuhteessa olemisen tai olemattomuuden?

Parintaju kuvaa myös kykyä olla parisuhteen osana: olla toisaalta erillinen, toisaalta merkittävässä vuorovaikutuksessa. Tuolloin ”ongelma” ei olekaan sinä tai minä, vaan yhteinen tilanteemme kertoo jotain oleellista ja aivan välttämätöntä meistä parina. Pariskunnan ahdistus, syyttely tai vaikeuksien välttely hellittää, kun omat ja toisenkin viat voidaan ymmärtää keskinäisen suhteen kautta. Parintajuisessa suhteessa mahdollistuu itsen ja toisen hyväksyminen inhimillisinä, ajoin epätyydyttävinäkin kumppaneina.

Parisuhdemietteitäni lisää  Kodin Kuvalehden videoissa ja  kirjassani Parintaju – parisuhde lapsiperheessä!